28. helmikuuta 2016

Jään muotoja ja yksityiskohtia

Jokavuotinen lempiaiheeni talvikauden kylminä kuukausina on jään kuvaaminen sen eri olomuodoissaan. Erilaisista jäämuodostelmista voi löytää loputtomiin mielenkiintoisia kuvioita ja yksityiskohtia. Tänäkin talvikautena olen kuvannut jäätä moneen otteeseen ja tähän postaukseen olen koonnut niistä parhaimpia otoksia. Kuvia on jokaiselta kuukaudelta aina marraskuusta-helmikuuhun. Kuvia on tällä kerralla aika paljon kerralla, mutta niistähän voi pysähtyä katselemaan mielenkiintoisimpia kauemmin. Alunperin minulla olikin tarkoitus postailla noita kuvia, kuvausreissujen jälkeen pienempinä sarjoina. Näiden kuvien käsitteleminen kuitenkin aina siirtyi ja siirtyi, kunnes päätin julkaista ne tässä postauksessa kaikki kerralla.

Olen erotellut eri kuvasarjat kirjoittamalla aina sarjojen väliin selvityksen seuraavasta sarjasta.

Ensimmäinen kuvasarja on otettu marraskuun lopulla, jolloin kävin Kuopion Vuorilammella kuvaamassa. Siellä oli jääpuikoista syntynyt hienoja muodostelmia kallioille ja purojen varteen.











Toinen kuvasarja on kuvattu joulukuun aikana. Kuvissa näkyy erilaisia graafisia yksityiskohtia jään tektuureista ja kuvioista. Nämä jäämuodostelmat löytyivät kaikki pihan ojista ja jäätyneistä lätäköistä.






















Kolmas kuvasarja on otettu uudenvuoden aikoihin Leppävirralta. Tuolloin oli peilikirkas järvenjää, missä olisi ollut unelma luistella, jos olisi sattunut olemaan luistimet mukana. Kun en voinut luistella, niin keskityin sitäkin enempi kuvaamaan ja rannan tuntuntumasta löytyikin paljon hienoja kuvioita ja yksityiskohtia.





















Tammikuun kovien pakkasten aikana kävin kuvaamassa jäätä ja jääpuikkoja Kuopionlahden rannoilla, josta ovat seuraavat kuusi kuvaa. Pakkasilla kuvasin myös macroja ikkunassa olevista kuurankukista.
















Viimeisenä on helmikuussa kuvattuja kuvia kallion kyljessä olleista jääpuikoista. Noista puikoista otin yleiskuvien lisäksi makroja ja supermacroja. Niistä tuntuikin löytyvän loputtomasti yksityiskohtia ja hienoja muotoja kuvattavaksi.