18. huhtikuuta 2016

Huhtikuun revontulia Sony a6300 kameralla.

Viime kuussa sain uuden Sony a6300 kameran ja pääsinkin silloin jo hieman kuvaamaan sillä revontulia. Näitä kuvia julkaisin edellisessä postauksessa ja kuten toiveena olikin, niin uusi kamera tuotti paljon parempaa jälkeä korkeilla ISO-arvoilla, kuin vanha kamerani Sony Nex 7. Uudella kameralla pystyn siten käyttämään huomattavasti korkeampia ISO-arvoja ja lyhyempiä suljinaikoja revontulien kuvaamisessa. Lyhyemmät suljinajat mahdollistavat sen että, nopeista revontulista saa siten paremmin muodot ja kuviot esiin. Nuo maaliskuussa kuvaamani revontulet näkyivät kuintekin hyvin lyhyen aikaa ja eivät olleet älyttömän voimakkaat. En kerinnytkään sillon vielä kunnolla testaamaan uutta kameraa ja toivoinkin, että pääsisin vielä kuvaamaan voimakkaampia revontulia tämän keväänä aikana. Toiveeni sitten toteutuikin, kun heti huhtikuun alussa 2-3 päivä oli voimakkaat G2 revontulet, jotka kestivät monta tuntia ja näkyivät ihan yläpuolella asti täällä Kuopionkin korkeudella. Niinpä pääsin taas kuvaamaan revontulia ja kunnolla testaamaan uuden kameran kuvanlaatua eri isoarvoilla. Nyt tiedän sitten jatkossa paremmin, millä arvoilla saan vielä otettua hyvää ja käytettävää jälkeä. Vanhalla Nex 7 kamerallani käytin revontulien kuvaamissessa korkeitaan ISO1600 arvoa, mutta pyrin pitämään siinä arvon vain ISO800 ja valotusajat olivat tuolloin yleensä jotain väliltä 10-5s. Objektiivina minulla on ollut käyttössä Samyang 12mm f/2 objektiivi ja siinä olen käyttänyt aukkoja f/2  tai f/2.8. Testailujen jälkeen totesin, että uudella a6300 kameralla voin vielä hyvin käyttää ISO3200- ja ISO6400-arvoja, jolloin laatu pysyy vielä käytettävänä. Pyrin kuitenkin jatkossa pitämään ISO-arvot alle ISO3200, jos vain mahdollista, että saan mahdollisimman hyvän kuvanlaadun. Revontulien kuvaamisessa kannatteekin aina käyttää mahdollisimman pientä ISO-arvoa riippuen tilanteesta. Nopeasti muttuvista revontulista saa selkeämpia kuvia nopemmalla suljinajalla, jolloin joutuu sitten käyttämään korkeampaa ISO-arvoa, jos aukkoakaan ei enää voi suurentaa. Käytin näiden revontulien kuvaamisessa monesti, jopa 1,3s suljinaikoja ja ISO 6400 arvoa, kun revontulet muuttivat muotoaan niin nopeasti. Vanhalla kameralla käytin vain 4-3 sekunnin valotusaikoja nopeimmillaan, jos revontulet olivat todella kirkkaat. Nyt voinkin sitten käyttää isompia ISO-arvoja ja voin kuvata himmeämpiäkin revontulia nopeammilla valotusajoilla. Voin myös käyttää tarvitaessa pienpää aukkoa, että saan kuvaan lisää terväyyttä. Välillä revontulet ovat kyllä niinkin rauhalliset, että noin 20s valotuksellakin saa vielä selkeitä kuvia aikaiseksi. Tosin ei muotojen puuroituminekaan ole aina huono juttu, mutta itse tykkään enempi kuvista, missä revontulten muodot näkyvät selkeämmin. Seuraavana on sitten itse kuvia esillä ja kaikki kuvat ovat tälläkin kertaa käyneet läpi jonkinmoisen Lightroom käsittelyn.

Kaikki kuvat otettu Sony a6300 kameralla ja Samyang 12mm f/2 objektiivilla aukoilla f/2 tai f/2.8. Kuvien alla näkyy millä ISO-arvolla ja valotusajalla kuva on otettu, sekä kuinka monta aukkoa valotusta on korjattu Lightroomissa, jos sitä on korjattu. 

ISO6400, 5s, -1.3EV

ISO6400, 4s, -0.4EV
ISO1600, 4s, +1.0EV 
ISO6400, 4s, -0,9EV

ISO1600, s2, +1,5EV 
ISO1600, s2, +1.0EV

ISO6400, 4s, -1.1EV

ISO3200, 2s

ISO6400, 1,3s

ISO1600, 2,5s

ISO3200, 2s
ISO1600, 2s
ISO1600. 2,5s

ISO1600, 4s

ISO3200, 3,2s

ISO6400, 1,3s 
ISO1600, 1.3s, +0.7EV

ISO1600, 2s

ISO1600, 2s, +0.3EV

ISO1600, 2s, +1.0EV

ISO1600, 2s, +0,9EV

ISO1600, 2s

ISO2500, 2s, +0.3EV
ISO3200, 2s

ISO3200, 2s, +0.5EV 
ISO1600, 2s, +1.1EV

ISO1600, 2s, +1.1EV

ISO1600, 2s, +1.1EV

ISO1600, 2s, +1.1EV

ISO3200, 1s, +1.1EV
ISO800, 3.2s, +1.4EV

ISO1250, 3.2s, +0.9EV 

ISO1250, 3.2s, +0.6EV

ISO1250, 3.2s, +0.8EV