15. maaliskuuta 2012

Sony Nex 7

Puolenvuoden odotus on nyt vihdoin ohi. Tänään nimittäin sain kauan odotetun uuden kamerarungon Sony Nex 7. Siinähän se päivä sitten nopeasti hurahtikin uutta kameraa testaillessa. Kirjotan seuraavaksi hieman ensivaikutalmia kamerasta.

Näin äkkiseltään kamera tuntuu olevan minun käyttötarkoituksiini lähes täydellinen. Se on juuri sopivan kokoinen minun makuuni ja ominaisuuksissa en näe mitään puutetta toistaiseksi. :) Ainakin vanhan Nex-5 kamerani puutteet on tämän uuden kameran myötä  poistettu. Yksi pahimmista puutteista oli etsimen ja kunnon salamakengän puuttuminen. Myös monipuolisten säätöjen tekeminen oli hankalaa kolmella napilla ja yhdella rullalla. Uudessa kamerassa tämä on korjattu Sonyn kutsuman TriNavi- kontrollointi systeemin avulla. Se osoittautuikin erinomaiseksi käyttävyydeltään. Kamera onkin saanut IF- tuotemuotoilupalkinnon, jonka saamiseen yksi perustelu on ollut käyttöliittymän muotoilu. Itsekin tuotemuotoilun opiskelijana ja päivän kameraa käyttäneenä, voin allekirjoittaa käyttöliittymän hyvyyden . Jos kiinnostaa tietää TriNavi- systeemistä enemmän kannattaa googlettaa tai youtubettaa sitä. Ei tuo tietenkään täydellinen käyttöliittymä ole. Esimerkiksi jos on tavallista isommat kourat on tuon käyttö varmasti hankalaa, jo kameran pienen koonkin takia. Minun käsille se kuitenkin istuu hyvin. Myös jos on tottunut käyttämään perinteistä järkkäriä voi tuohon totuttelu olla aluksi vaikeaa.


Vielä vois kehua tuota kameran OLED Tru Finder- etsintä, nimittäin on se kyllä tarkka. Vaikka siitä oli etukäteen tietoa, että se on tarkka, niin silti se yllätti. Etsimen läpi kohde näyttää melkeen tarkemmalta kuin paljaalla silmällä katsoessa. Hämärässä tämän illuusion tosin katkaisee kuvassa näkyvä kohina. Ihan viimeisenä pitää vielä sanoa muutama sananen kameran 24Mpix sensorista. Sen mitä olen seurannut netistä testejä ja mitä nyt itse olen testannut, niin kohinat pysyy paremmin kurissa kuin vanhassa nex 5:ssa. Vitosessakin oli minun tarkoituksiin tarpeeksi pienet kohinat, joten eipä siitä sitten sen enempää.On siinä  24Mpix seki hyvä puoli, että kuvissa yksityiskohdat toistuu tarkemmin ja pystyy enempi kroppaamaan kuvia laadun liikaa kärsimättä. Ja voi tulostaa vaikka lakanoita seinälle jos haluu. :) Tässäpä nämä tärkeimmät. Tarkempia tietoja kamerasta ja kattava arvostelu löytyy esim. tuolta: http://www.dpreview.com/reviews/sonynex7/

Tässä blogissa alkaa sitten tästä päivästä lähtien Nex 7-kuvien aikakausi. Vanha kamera menee myyntiin ja sillä otettuja kuvia laitan vain enää arkiston kätköistä kaivettuna.

Seuraavana vielä muutama 30mm macrolla otettu testikuva ja niiden 100% kropit. Kuvista näkyy hyvin, kuinka kätevä 24Mpix resoluution kuvia on kroppailla tarvittaessa pienemmäksi. Kuvat on täysin käsittelemättömiä kameran tuottamia Jpeg kuvia, olen vain muuttanut niiden kokoa nettiystävälllisemmäksi.




 Kamera: Sony Nex 7 + 30mm Macro

3 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä arvostelusta ja linkistä! Lähteekin itselle pukinkonttiin ja seuraava etsintä onkin sitten sopivan objektiivinen hankinta. Kalliita ovat ainakin nuo parhaimmat mutta ehkä se kuuluukin kirpaista niin satunnainen kuvailu muuttuu aktiivisemmaksi. Nyt suunnitelmissa kuvausmatka Krakovaan ja keskitysleirille. Sony Nex-7 olisi koon puolesta mukavampi kantaa mukana. Vaikka itse kohde ei olekaan niitä mieluisimpia. :/

    VastaaPoista
  2. Jos ei 24mpix resoluutiolla ole väliä niin, kannattee harkita myös Sonyn uutta Nex 6 kameraa, joka on hivenen halvempi kuin seiska. Se on seiskan pikkuveli melkein samanlaisella rungolla. Se ei laadullisesti ole ainakaan yhtään huonompi, vaan päin vastoin siinä on monta juttua paljon paremmin. Siinä on Esim. tarkennus sensorit rakennettu kennoon, jotka parantaa huomattavasti tarkennus nopeutta vrt. seiskaan. Lisäksi siitä löytyy mm. wifi ja hieman paremmat herkkyysarvot pienemmän resoluutin (16mpix) takia. Lisätitoa Dpreviewistä http://www.dpreview.com/previews/sony-alpha-nex-6

    VastaaPoista
  3. Hintalaatussuhteeltaan parhaimpia objektiiveja Nex systeemiin tällähetkellä ovat mielesteäni. Sigman 30mm f2.8 ja 19mm f2.8, sekä Sonyn 50mm f1.8.

    VastaaPoista