14. kesäkuuta 2013

Alkukesän maisemakuvia

Kulunut alkukevät- ja kesä on ollut ilmojen puolesta mahtavaa aikaa ulkoilla ja ottaa valokuvia. Laitankin nyt ison satsin maisemakuvia, mitä on alkukesällä tullut kuvattua. Ensimmäiset kuvat sarjassa on otettu sumuisena yönä ennen äitienpäivää ja kuvasarjan viimeiset viikko sitten viikonloppuna. Kaikki kuvat on otettu Kuopion ympäristöstä.

Aloitin vastikään myös laittamaan kuviani myyntiin Vastavalo -kuvatoimistoon. Siellä myynnissä olevat kuvani löytyvät täältä. Tulevaisuudessa keskitynkin enempi kuvien ottamiseen suoraan myyntiin. Tämän blogin pitäminenkin saattaa jäädä hieman vähemmälle, mutta pyrin edelleenkin kerran tai pari kuukaudessa laittamaan kuviani myös tänne esille.  Yritän myös kirjoittaa aina välillä jotain pientä valokuvaus touhuistani.

Kuvia on nyt sen verran paljon kerralla, että ne kannattaa katsoa diaesityksenä. Esitys käynnistyy klikkaamalla jotain kuvaa isommaksi, jolloin kuvia voi selata nuolinäppäimmillä.









































1 kommentti: