13. tammikuuta 2015

Lumisia metsiä

Vuosi on vaihtunut ja on ensimmäisen blogipostauksen aika. Uudenvuoden kunniaksi päivitin myös hieman blogin ulkoasua ja asettelua. Joulu ja vuodenvaihde meni reissatessa Oulussa, Muoniossa ja Rovaniemellä. Reissun aikana tuli tietenkin otetttua jonkunverran kuvia. Nyt onkin ollut hienot maisemat kuvata, kun on kerrankin ollut paljon lunta. Tähän postaukseen päätin kerätä Muoniosta ja Rovaniemeltä otettuja kuvia lumisista puista ja metsästä. Mukana on myös muutamia kuvia Puijolta Kuopiosta, joita otin viikonloppuna. Parhaimmat otokset sain Rovaniemeltä, koska siellä oli enempi valoa kuin Muoniossa ja ilmatkin olivat selkeämmät. Kaikki kuvat on käsitelty Lightroomissa.


Ensimmäisenä kuvia Muoniosta















Kuvia Rovaniemeltä



















Kuvia Kuopiosta ja Puijolta













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti