27. tammikuuta 2017

Revontulten loimua jouluna

Hyvää alkanutta vuotta! Näiden kuvien myötä palataan kuitenkin vielä hetkeksi viime jouluun ja revontulien loimuun. Olin silloin käymässä Rovaniemellä kotopuolessa ja kerrankin sattui joulunakin näkymään komeat revontulet. Monesti olen niitä toivonut, mutta koskaan aiemmin niitä ei ole jouluna näkynyt, kun olen omistanut kameran. Tänä jouluna toiveeni kuitenkin toteutui ja se olikin minulle paras joululahja, mitä saatoin toivoa. Revontulia näkyi ensin jouluaaton vastaisena iltana, sekä toisen kerran vielä joulupäivän iltana.  Kumpanakin iltana revontulet näkyivät jonkin aikaa myös todella kirkkaasti ja myös revontulikorona näkyi suoraan yläpuolella. Joulupäivän revontulet olivat mielestäni kuitenkin kokonaisuutena hieman hienommat. Olihan se mahtavaa taas kerran kuvata revontulia ja siinä sivussa vähän tähtitaivastakin. Se teki joulun tunnelmasta entistäkin hienomman ja näiden kuvien myötä siihen on  mukava palata aina uudelleen ja uudelleen.

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti