31. maaliskuuta 2017

Talven kuvia

Koko talven oon meinannut taas postailla tänne kuvia ja juttua eri kuvausreissuista. Se on kuitenkin jäänyt aina tekemättä ja nyt sitten täytyi tehä tämmönen megapostaus yhdellä kertaa. Muuten kuvien julkaisu jäisi kyllä kokonaan tekemättä. Kuvia on yhteensä 88 kappaletta tammi-maaliskuun ajalta. Suurin osa niistä on otettu Kuopiosta ja muutamia Tampereelta ja Jyväskylästä. Kuvista ja paikoista en nyt kerro sen enempää, vaan kuvat saavat kertoa lopun.

Koska tämä minun postailu on mennyt nykyään tähän, että julkaisen harvoin ja kerralla paljon kuvia, on tämä Blogger siihen hyvin köykänen alusta. Jossakin vaiheessa tätä vuotta olisikin tarkoitus siirtyä käyttämään WordPressillä tehtyä blogia, kuvagallerioita ja portfoliota. Kerron siitä sitten täällä, kun sen aika tulee. Tämäkin blogi jää vielä sen jälkeen pystyyn ja vanhoja postauksia voi käydä katselemassa. Sitten jossakin vaiheessa, kun uusi blogi on kunnolla vauhissa poistan kuitenkin tämän blogin kokonaan. Todennäköisesti julkaisen tähän blogiin kuitenkin vielä muutamia kertoja, koska en tarkalleen tiedä millon kerkeän saada uuden sivuston valmiiksi.
Kuvapostailujani voi sitten jatkossakin seurata saman nykyisen Facebook -sivun kautta. Ajatuksena olisi alkaa julkaisemaan kuvia myös suoraan Facebookin-sivulla, aina muutamia kerrallaan.


























































































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti